Auton moottoritilaa kannattaa pestä vähintään kerran vuodessa ensinnäkin siksi, että katsastuksessa vaaditaan moottoritilan suhteellista siisteyttä (mahdollisten öljyvuotojen havaitsemiseksi). Tärkeämpi syy lienee se, että öljyinen moottoritila on myös paloriski. Lisäksi konepellin alla tehtävät huoltotoimenpiteen on mukavampi suorittaa mahdollisimman puhtaassa ympäristössä. Kun moottoritilan pesee noin kerran vuodessa, ei lika ehdi pinttymään moottoriin liian pahoin.
Ennen moottori pesua on sähköosat suojattava vedeltä. Tämä onnistuu esimerkiksi teippaamalla muovipusseja sähkölaitteiden päälle. Uudemmissa autoissa moottorin sähköt on yleensä suojattu roiskevedeltä tehokkaasti, mutta lisäsuojaus ei silti ole haitaksi.
Ennen pesua auton moottorin on ehdottomasti oltava kylmä. Ruiskuta moottorinpesuainetta runsaasti likaisiin kohtiin. Voit tehostaa lian irtoamista hankaamalla esimerkiksi tiskiharjalla. Kun pesuainen on vaikuttanut jonkin aikaa, huuhtele pesuaine pois matalapaineisella vedellä. Painepesuria on syytä välttää käyttämästä, ettei vettä pääse ei-toivottuihin paikkoihin. Huuhtelun jälkeen voit kuivailla isommat vedet pois halutessasi. Lopuksi poista sähköosien suojaukset.
